Näin naistenviikon alussa haluamme muistuttaa, että tasa-arvotyö on vielä kesken, sillä seksuaalista ja sukupuoleen kohdistuvaa häirintää tapahtuu jopa eduskunnassa asti. Häirintää voi tapahtua jokaisessa yhteisössä ja siihen on puututtava esimerkiksi valitsemalla häirintäyhdyshenkilö. Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä on tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjintää, joten laki velvoittaa puuttumaan siihen.
Esiin tulevat häirintätapaukset ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä, sillä vaikenemisen kulttuuria pidetään yllä muun muassa syyllistämällä uhreja. Lisäksi häirinnän julkituominen koetaan vaikeaksi, eikä siihen kannusteta.
Usein esimerkiksi työpaikoilla ahdistelijat tiedetään ja tunnetaan, ja naisia saatetaan varoittaa heistä sen sijaan, että ahdistelijan toimintaan puututtaisiin. Vielä suurempi ongelma on se, ettei seksuaalista häirintää tai seksististä vihapuhetta edes tunnisteta, jolloin siihen ei osata puuttua ajoissa ja häirinnän uhri voi jopa joutua lähtemään yhteisöstä.
Sukupuolittunut, erityisesti naisiin kohdistuva verkkohäirintä ja vihapuhe – tarkemmin sanottuna sukupuolittunut häirintä, uhkailu ja maalittaminen – nimetään hallitusohjelmassa uhaksi sananvapaudelle, viranomaistoiminnalle, tutkimukselle ja tiedonvälitykselle.
Seksistinen vihapuhe on loukkaavaa puhetta tai ilmaisua, joka levittää, lietsoo, edistää tai oikeuttaa vihaa sukupuolen perusteella. Se kumpuaa yhteiskunnan valtarakenteista ja tuottaa epätasa-arvoa sukupuolten välille. Seksistinen vihapuhe kohdistuu pääasiassa tyttöihin ja naisiin. Seksuaaliseen häirintään kuuluvan seksistisen vihapuheen tunnusmerkkejä ovat mm. huorittelu tai seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuolirooleihin liittyvät uhkaavat kommentit. Uhrin syyllistäminen on eräs seksistisen vihapuheen muoto.
Seksistinen vihapuhe voi kohdistua kehen tahansa, mutta erityisen alttiita sille ovat nuoret naiset, vähemmistöryhmiin kuuluvat sekä julkisuudessa toimivat naiset, kuten poliitikot, toimittajat ja tutkijat. Julkisuudessa äänekkäät eli vahvoina esiintyvät naiset joutuvat muita useammin naisvihan kohteiksi, sillä naisvihaajat eivät yleensä vihaa kaikkia naisia, vaan naisviha kohdistuu naisiin, jotka misogynisti kokee uhaksi.
Vuonna 2017 julkaistun tasa-arvobarometrin mukaan seksuaalista häirintää oli kahden viime vuoden aikana kokenut 39 prosenttia naisista ja 17 prosenttia miehistä. Seksuaalinen häirintä kohdistui erityisesti alle 35-vuotiaisiin naisiin, joista häirintää oli kokenut yli puolet.
Valtaosa seksuaalista häirintää kokeneista naisista ilmoitti, että heitä häirinnyt henkilö oli mies. EU:n perusoikeusviraston selvityksen mukaan Suomessa asuvista transsukupuolisista vastaajista 42 prosenttia oli kokenut häirintää taustansa takia edellisen vuoden aikana. Miehillä seksuaalisen häirinnän eri muotojen osuudet jäivät alle kymmenen prosentin, ja he kertoivat huomattavasti naisia useammin kokeneensa häirintää sekä naisten että miesten taholta.
Vaikka seksuaalisuuteen ja sukupuoleen kohdistuva vihapuhe ja häirintä on monimuotoinen ongelma on siihen mahdollista löytää yhteisöissä toimivia ratkaisuja. Esimerkkinä mainittakoon pelastusalalla ilmennyt seksuaalinen häirintä, naisten vähättely ja jopa avoin naisviha. Seksistinen puhekulttuuri vaikutti olevan niin yleisesti hyväksyttyä alalla, että siihen oletettiin olevan mahdotonta puuttua. Monet eivät edes tunnistaneet häirintää ennen kuin Instagramiin ilmestyi Emergencyservicestoo-tili elokuussa 2021.
Sisäministeriö julkaisi viime vuoden lopulla toimintaohjelman, jonka tavoitteena on kehittää alan käytäntöjä tasa-arvoisemmiksi ja yhdenvertaisuutta edistäviksi. Toimintaohjelma perustuu laajaan selvitystyöhön, jonka sisäministeriö käynnisti vuonna 2020 yhdessä pelastusalan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän kanssa.
Häirintävapaiden, turvallisten tilojen luominen on siis mahdollista, kun ongelmat tunnistetaan ja käsitellään luottamuksellisessa, avoimessa ilmapiirissä. Tämä vaatii yhteiskunnallista muutosta, jossa häirintä otetaan vakavasti ja siihen puuttumiseen tarjotaan näkyviä ratkaisuja, niin sosiaalisen median, häirintäyhdyshenkilöiden kuin viranomaisten taholta. Myös median on tunnettava vastuunsa.
Jo keskiajalla naisrauhat olivat yksi aikakauden oikeusjärjestelmään sisältyneiden erillisrauhojen muodoista. Alkuperäisiksi usein miellettyjä tällaisia rauhanlakeja olivat ilmeisesti kotirauha, kirkkorauha, käräjärauha, laivarauha ja kaupparauha.
Kun ottaa huomioon viimeaikaiset, median huomiota saaneet mm. poliitikkojen toiminnassa paljastuneet häirintätapaukset ja vallan väärinkäytökset, on tullut näin naisten viikon alussa aika julistaa naisrauha uudelleen voimaan ja luoda kehorauhaa sekä turvallista tilaa kaikille.
SILAKKALIIKE: Rauhanomainen liike jakamattoman ihmisarvon, luonnon, tieteen, yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden puolesta. Toimimme vastavoimana fasismille, rasismille, ilmastodenialismille sekä syrjiviin jakolinjoihin pyrkivälle politiikalle ja ilmapiirille.